MAALAUSTAITEEN MONIMUOTO-OPINNOT 3 V.
Kokonaiskesto 37-40 kk / 180 op.
Tämä koulutus on juuri sinulle kun palat halusta oppia uutta, syventää taitojasi ja koet itsesi motivoituneeksi sukeltamaan kuvataiteen maailmaan. Oletko valmis ottamaan ensi askeleen kohti unelmaasi?
"Taide kuuluu kaikille, kaikkien elämään, taidetta osaa tehdä kuka tahansa. Uskomme että, luovuuden osa taiteessa ja sen toteuttamisessa antaa meille voimaa, iloa ja rohkeutta, se on hyvä itsetunnon tie kohti vuorovaikutusta itsensä ja muun maailman kanssa."
Koulutusryhmiä on kaksi vaihtoehtoa:
Arkipäivän ryhmä: keskiviikko illasta perjantaihin
Viikonloppuryhmä: perjantai illasta sunnuntaihin
Valitse, kumpaan ryhmään haluat hakea. Mikäli elämäntilanteesi muuttuu, ryhmää voi tarvittaessa vaihtaa kesken kauden. Tapaamisia on vähintään kerran kuukaudessa.
Elokuun arkipäivänä toteutettava koulutus alkaa 26.-28.8.2026: keskiviikko klo 17-20, torstai ja perjantai klo 9.15-16
Elokuun viikonloppuna toteutettava koulutus alkaa 28.-30.8.2026: perjantai klo 17-20, lauantai ja sunnuntai klo 9.15-16
Maalaustaiteen koulutus on yhdestä kolmeen vuoteen kestävä kokonaisuus ja tarvittaessa opintoja voidaan pidentää puolesta vuodesta vuoteen. Jos opiskelija käy koko kolme vuotta niin koulutus antaa valmiudet toimia taidemaalarin
ammatissa.
Hakija ilmoittautuu perusopintovuodelle, jonka jälkeen opiskelija siirtyy syventäviin opintoihin toiselle vuodelle. Tämän jälkeen on kolmas vuosi, jonka aikana opiskelija tekee päättötyön omasta projektista. Kolmanelle - päättötyövuodelle siirtyminen edellyttää, että opiskelijalla on tarvittavat tiedot ja taidot ja hän on suorittanut ensimmäisen ja toisen vuoden opinnot.
Opintoihin sitoudutaan lukuvuosi kerrallaan. Koulutusta voi suorittaa työnohella.
Tämän lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus ottaa lisäopintoja
arkisin viikolla koulun aamu- tai ilta- ryhmissä. Opinnot ovat
vapaaehtoiset ja niistä peritään lisäkorvaus.
Opetuksessa huomioidaan tarvittaessa opiskelijan aikaisemmat opinnot ja taitotaso sekä erityistarpeet. Tällöin opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opetussuunnitelma. Opetus on aina henkilökohtaista.
Mitä saat koulutuksesta?
- Sinua ohjaavat ammattitaiteilijat.
- Koulutuksen painotus on maalaustaiteessa ja näin pääset tutustumaan monipuolisesti eri tekniikoihin ja materiaaleihin.
- Koulutuksen aikana löydät oman ilmaisutavan.
- Koulu sulkee sisäänsä kannustavan, rakentavan ja toisiaan tukevan työyhteisön.
- Oppilastyönäyttelyitä järjestetään vuosittain.
- Sitoudut opintoihin vuosikerrallaan.
- Pääset kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuiseen paikkaan opiskelemaan ja työskentelemään.
- Saat koulusta elinikäisiä ystäviä.
Ensimmäisenä ja toisena vuotena on yhteensä 9 lähijaksotapaamista.
Kolmantena vuotena, jolloin tehdään omaa maalauskokonaisuutta (10-20 teosta) on 9 lähijakso tapaamista ja osa niistä pidetään etänä google meetsin kautta. Tapaamiset sisältävät myös oman henkilökohtaisen ohjaajan tapaamiset.
Opinnot sisältävät kerran kuukaudessa lähijakso tapaamiset ja tämän lisäksi opiskelija voi halutessaan ottaa lisäopetusta kerran viikossa esim. VMT tekniikka (öljyvärimaalauksen lasuuritekniikkaa). Muista lisäopinnoista sovitaan erikseen.
Elävän mallin piirustus ja maalaus jaksoilla tutustutaan ihmisen olemukseen piirtämällä ja maalaamalla. Tunti aloitetaan croquis-piirtämisellä ja sen jälkeen siirrytään pitkäkestoiseen asentoon. Erityishuomio on elävässä viivassa ja valööreissa. Kurssin aikana opiskellaan mittasuhteita ja valon ja varjon olemusta keholla.
Taiteen tekeminen vaatii sinnikkyyttä, motivaatiota, harjoittelua, heittäytymistä, uteliaisuutta ja rohkeutta kokeilla uutta.

Oppiminen tapahtuu pääsääntöisesti käytännöstä teoriaan ja opetus on aina henkilökohtaista. Opinnot sisältävät perusopinnot ja syventävät opinnot, itsenäinen työskentelyn, luennot, keskustelut, kirjallisen osuuden, palautteet, mallipiirustuksen, portfolion ja vertaisryhmätyöskentelyn.
Opetus muodostuu itsenäisestä työskentelystä ja kerran kuukaudessa pidettävistä lähiopetuspäivistä.
ARKIPÄIVÄN RYHMÄ:
Ensimmäisen vuoden jaksotapaamiset arkipäivän ryhmällä: keskiviikko klo 17-20, torstai ja perjantai klo 9.15-16.
Toisen vuoden jaksotapaamiset arkipäivän ryhmällä: Tapaamisia on kerran kuukaudessa torstai ja perjantai klo 9.15 - 16, etätapaamisia 2-3 kertaa lukuvuodessa keskiviikko iltana.
Kolmannen vuoden jaksotapaamiset arkipäivän ryhmällä: Tapaamisia on kerran kuukaudessa torstai ilta klo 17 - 20, perjantai klo 9.15 - 16 sekä oman ohjaajan tapaamiset ja yhteiset luennot google meetin välityksellä.
VIIKONLOPPURYHMÄ:
Ensimmäisen vuoden jaksotapaamiset viikonloppuryhmällä: Tapaamisia on kerran kuukaudessa perjantai klo 17 - 20, lauantai ja sunnuntai klo 9.15 - 16
Toisen vuoden jaksotapaamiset viikonloppuryhmällä: Tapaamisia on kerran kuukaudessa lauantai ja sunnuntai klo 9.15 - 16, etätapaamisia 2-3 kertaa lukuvuodessa keskiviikko tai perjantai iltana.
Kolmannen vuoden jaksotapaamiset viikonloppuryhmällä: Tapaamisia on kerran kuukaudessa perjantai klo 17 - 20, lauantai klo 9.15 - 16 sekä oman ohjaajan tapaamiset ja yhteiset luennot google meetin välityksellä.
Lisäksi opiskelija voi täydentää opintojaan muilla koulun tarjoamilla opinnoilla.
Opintojen sisältö:
Opintojen aikana perehdytään piirustuksen ja maalauksen eri tekniikoihin ja välineisiin. Opintojen tavoitteena on saada avara näkemys taiteenkentästä, kyky itsenäiseen työskentelyyn ja kuvallisen ilmaisun tarjoamien keinojen hyödyntäminen omassa taiteellisessa työskentelyssä.
Kuvan rakentamisen keinojen ja kuvadynamiikan lisäksi opiskelija oppii tuntemaan värien peruskäsitteet ja keskinäiset vuorovaikutussuhteet. Lisäksi opiskeluun kuuluu sommittelu- ja väriopin perusteet. Opiskelija tekee opintoportfolion opiskelustaan joka lukuvuosi. Oman opiskelun- ja kuvan analysointia harjoitetaan kirjallisilla harjoitteilla. Suullisen ilmaisun sisältöalueena on kuvataide, esim. esitelmät. Opiskelun aikana tutustutaan näyttelyiden rakentamiseen ja sisältöön.
Opetusohjelma pidetään joustavana ja muutoksia tehdään tarvittaessa. Opetuskieli on suomi. Seuraavalle vuosikurssille siirtyminen edellyttää osallistumisaktiviteettia ja hyväksyttyjä opintosuorituksia koko lukuvuoden ajalta. Taidekoulu on yksityinen ja sen toiminta katetaan oppilasmaksuin.
Monimuoto-opinnot: Kokonaiskesto 37-40 kk / 180 op.
Ajallisesti: 2026 - 2029, päättymispäivä tarkentuu päättönäyttelyn mukaan. Näyttely järjestetään alustavasti Kaapelitehtaalla Helsingissä.
1 -2 lukuvuosi
Ensimmäisenä lukuvuotena keskitytään piirtämiseen ja öljyvärimaalaukseen. Opetuksen pääpainona on havaintoon perustuva oppiminen; ihminen, maiseman tila, elävän mallin piirtäminen ja kuvamateriaalin hyödyntäminen. Kertaamme perusasiat sommittelusta ja väriopista.
Toisena lukuvuotena maalauksessa keskitytään eri tekniikoihin ja materiaalikokeiluihin; pigmenttimaalaus ja temperamaalaus on tullut jäädäkseen, syvennämme öljyvärimaalausta, vaneri- ja akryylimaalauksen mahdollisuudet sekä sekatekniikat. Unohtamatta maalauksen sisällöllistä arvoa. Opintoihin sisältyy myös tutustuminen monotypia grafiikkaan.
Kollaasitekniikka kehittää sommittelutaitoa ja avartaa kuvallista ilmaisua. Sommittelun ja värin kautta opitaan kuvan rakentamisen keinoja ja kuvadynamiikkaa. Opiskelija oppii tuntemaan värien peruskäsitteet ja keskinäiset vuorovaikutussuhteet.
Portfolio tehdään lukuvuosikohtaisesti oman kehityksen tueksi. Kirjallinen ja suullinen ilmaisu sisältää oman opiskelun arviointia ja taiteellista pohdintaa kirjallisesti. Suullisen ilmaisun sisältöalueena on kuvataide, esim. esitelmät. Tavoitteena on mahdollisimman avara näkemys kuvataiteen mahdollisuuksista.

3 lukuvuosi
Visuaalisessa ilmaisussa edetään teosten sisälliseen tematiikkaan ja miten se vaikuttaa teoksen materiaalivalintaan. Harjoitellaan myös sarjallisuutta omien aiheiden kautta.
Näyttelykäynnit ja niiden analysointi sisältyvät koko opiskeluajan opintoihin.
Kolmanteen vuoteen kuuluu tutustuminen mm. seuraaviin teemoihin: Taiteilija identiteetin rakentaminen, markkinointi, kotisivut, brändäys, tuotteistaminen, sopimukset, apurahat, verotus ja näyttelyhaut.
Päättötyö kestää noin 8-10 kuukautta. Oman aiheen työstämistä päättötyöksi; näyttelykokonaisuudeksi, joka koostuu 8-12 kpl teossarjasta. Päättötyövuoden aikana opiskelija saa vertairyhmätukea sekä tapaa omaa ohjaajaansa. Päättötyö tulee osoittaa sekä opiskelijan ammatillisia valmiuksia toimia taidemaalarina/kuvataiteilijana, että kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Päättötyöt esitellään yleisölle taidekoulun yhteisnäyttelynä. Esitettävät työt arvioi päättötyöopettajista koostuva raati. Lopputyöhön kuuluu presentaatio ja kirjallinen osuus, portfolio, jossa opiskelija käsittelee päättötyöhön kuulunutta työskentelyprosessiaan.
Koulutuksen aikana tarvitset tietokoneen tai tabletin. Opiskelija luo suljetun instagramtilin johon hän laittaa jaksotehtävien teokset. Ryhmälle luodaan oma whatsapp-ryhmä. Osa luennoista suoritetaan virtuaalisessa oppimisymäristössä. Alustana käytämme Googlen meetsiä. Opiskelija kustantaa itse opiskeluun tarkoitetut materiaalit.
Lue lisää..... opiskelijoiden ajatuksia koulutuksesta

Taidekoulu Alfan maalaustaiteen koulutusohjelma on toiminut jo vuodesta 1997 lähtien. Näiden vuosien kokemuksella olemme ottaneet käyttöön toimivat opetusmenetelmät. Vuosittain koulustamme valmistuu keskimäärin 8-12 taidemaalaria.
Taidekoulu Alfa antaa hyvän pohjakoulutuksen ja hyvät mahdollisuudet jatko-opintoja varten. Koulutus tähtää siihen, että opiskelija pystyy toimimaan itsenäisenä kuvantekijänä.
Opiskeluun kuuluu kuvataiteen eri osa-alojen perusopinnot ja syventävät opinnot. Maalaustaiteen eri tekniikat ovat vahvasti esillä opinnoissa. Opintoihin sisällytetään tarvittavat teoriatiedot, joilla kehitetään opiskelijan analysointi- ja arviointikykyä.
Taiteelliset tavoitteesi voit toteuttaa pitkäjänteisellä työskentelyllä. Koulutuksen myötä pystyt monipuolisen yksilöllisen kuvallisen ilmaisun toteuttamiseen. Koulutuksessa pyritään vahvistamaan opiskelijan omaa, persoonallista ilmaisua.
KOULUTUKSEN MAKSUT JA AIKATAULU 2026
MoMu B-1 -ELOKUU
Ensimmäisen vuoden jaksotapaamiset: keskiviikko klo 17-20, torstai ja perjantai klo 9.15-16.
Syyslukukausi 2026:
1. jakso: 26.-28.8.2026
2. jakso: 25.-27.9.2026
3. jakso: 28.-30.10.2026
4. jakso: 25.-27.11.2026 etätapaaminen / google meet.
Kevätlukukausi 2027: kevätkauden aikana on
5. jakso: 27.-29.1.-2027
6. jakso: 2.-5.3.2027 ( 2.3. klo 17.30-20.30/ palautteen anto) etätapaaminen google meetin kautta
7. jakso: 31.3.-2.4.2027
8. jakso: 12.-14.5.2027
9.jakso: 9.-11.6.2027
Toisen vuoden jaksotapaamiset
Tapaamiset järjestetään kerran kuukaudessa torstaisin ja perjantaisin klo 9.15–16.00.
Lisäksi lukuvuoden aikana pidetään 2–3 etätapaamista keskiviikkoiltaisin Google Meetin kautta.
Kolmannen vuoden jaksotapaamiset
Tapaamiset pidetään kerran kuukaudessa torstai-iltaisin klo 17.00–20.00 ja perjantaisin klo 9.15–16.00. Näiden lisäksi opiskelijoilla on oman ohjaajan tapaamisia sekä yhteisiä luentoja, jotka toteutetaan Google Meetin välityksellä.
Koulutusmaksu arkiryhmässä: Lukuvuosimaksu maksetaan neljässä tai useammassa erässä.
1. Perusopintovuosi; 10 jaksoa: Kokonaissumma ensimmäisestä vuodesta 3900 € sis. alv. 25,5%
2. Syventävien opintojen vuosi; 10 jaksoa: Kokonaissumma toisesta vuodesta 3600 € sis. alv. 25,5, %
3. Päättötyön opintojen vuosi; 9 jaksoa: Kokonaissumma kolmannesta vuodesta 3000 € sis. alv. 25,5,%
MoMu B-2 - ELOKUU
Viikonloppuryhmän aikataulu: perjantai klo 17-20, lauantai ja sunnuntai klo 9.15-16.
Ensimmäisen lukuvuoden tapaamiset
Syyslukukausi 2026: Päivämäärät selviävät lokakuun -25 aikana.
1. jakso: 28-30.8.2026
2. jakso: 25.-27.9.2026
3. jakso: 30.10.-1.11.2026
4. jakso: 27.-29.11.2026, Etätapaaminen / google meet
Kevätlukukausi 2027: Päivämäärät selviävät lokakuun -25 aikana.
5. jakso: 1.2027
6. jakso: .2..2027
7. jakso: .3.2027
8. jakso: .4.2027
9. jakso: .5.2027
10. jakso: .6.2027
Toisen vuoden jaksotapaamiset
Tapaamiset järjestetään kerran kuukaudessa torstaisin ja perjantaisin klo 9.15–16.00.
Lisäksi lukuvuoden aikana pidetään 2–3 etätapaamista keskiviikkoiltaisin Google Meetin kautta.
Kolmannen vuoden jaksotapaamiset
Tapaamiset pidetään kerran kuukaudessa torstai-iltaisin klo 17.00–20.00 ja perjantaisin klo 9.15–16.00. Näiden lisäksi opiskelijoilla on oman ohjaajan tapaamisia sekä yhteisiä luentoja, jotka toteutetaan Google Meetin välityksellä.
Koulutusmaksu viikonloppu ryhmässä: Lukuvuosimaksu maksetaan neljässä tai sovitusti useammassa erässä.
Kun sinut on hyväksytty koulutukseen varmistat paikkasi maksamalla varausmaksun 200 €, joka hyvitetään kokonaissummasta.
1. Perusopintovuosi; 10 jaksoa: Kokonaissumma ensimmäisestä vuodesta 3900 € sis. alv. 25,5%.
2. Syventävien opintojen vuosi; 10 jaksoa: Kokonaissumma toisesta vuodesta 3600 € sis. alv. 25,5, %
3. Syventävien opintojen vuosi; 9 jaksoa: Kokonaissumma kolmannesta vuodesta 3000 € sis. alv. 25,5,%
HAE KOULUTUKSEEN
Lähetä vapaamuotoinen motivointikirje (enintään 1 sivu A4).
Lähetä hakemuksessa 3–5 teoskuvaa (maalaus, piirustus, grafiikka tai veistos).
Kaikki tiedot – sekä teksti että kuvat – tulee yhdistää yhdeksi PDF-tiedostoksi (takista, että tiedosto ei ole liian suuri lähetettäväksi).
Lähetä hakemuksesi osoitteeseen viimeistään 12.6.2026 mennessä.
📧 taidekoulu.alfa(at)gmail.com
Ryhmiä täytetään sitä mukaa, kun hakemuksia käsitellään.
Hakemuksessa kerro:
itsestäsi ja elämäntilanteestasi
mahdollisista aikaisemmista opinnoistasi
opintojen päämäärästäsi
miksi kuvataideopinnot kiinnostavat sinua
miten motivoitunut olet opiskelemaan taidetta
Ilmoita myös, haetko lähi- vai etäkoulutukseen.
Ennen koulutuksen alkua saatamme tarvittaessa järjestää puhelinhaastattelun.
Huomioithan, että koulu on yksityinen ja maksullinen.
Koulutukseen ei voi saada opintotukea, mutta se ei ole este työssä käynnille.
Koulutukseen sitoudutaan lukuvuosi kerrallaan.
MAALAA MAAILMASI UUSIN VÄREIN!
Mahdollisia edullisia yöpymispaikkoja muualta tuleville:
Forenom Hostels Vantaa Airport
Forenom Hostels Vantaa Aviapolis
Forenom Hostels Helsinki Pitäjänmäki

Peruutusehdot: Mikäli sinut hyväksytään koulutukseen, varmistat paikkasi maksamalla varausmaksun hyväksymisilmoituksen jälkeen, jolloin ilmoittautumisesi on sitova.
Osallistumisen voi perua 20 vrk ennen koulutuksen alkua lähettämällä kirjallisen viestin koulun sähköpostiin. Alle 14 vrk ennen koulutuksen alkua tehdyistä peruutuksista opiskelija on velvollinen maksamaan koulutuksen lukuvuosimaksun kokonaisuudessaan. Peruutuksista pidätetään varausmaksu kokonaisuudessaan.
Koko lukukausimaksu peritään siinä tapauksessa, että peruutusta ei tehdä lainkaan tai peruutus tehdään opiskelun alettua. Poikkeuksena ovat lääkärintodistuksella osoitetut sairastumiset, jolloin lukukausimaksusta peritään 50 %. Sairastapauksissa ota yhteys taidekoulu.alfa(at)gmail.com
Jos opiskelija on estynyt jatkamaan opintojaan seuraavana lukuvuotena ( toinen tai kolmas vuosi), niin riittää, että hän ilmoittaa kirjallisesti 1 kk ennen seuraavan lukuvuoden alkua opintojen keskeytyksestä. Alle 1 kk ennen koulutuksen alkua tehdyistä peruutuksista opiskelija on velvollinen maksamaan koulutuksen lukuvuosimaksun kokonaisuudessaan. Koulutusmaksut ovat perintäkelpoisia.
